Nykyään puhelimista on kehittynyt lähes välttämättömiä laitteita, joita ilman emme voi tai pysty toimimaan tässä maailmassa.

Niiden avulla voi ottaa valokuvia, allekirjoittaa sopimuksia, selata nettiä, suoratoistaa sisältöä, jutella ystäville, maksaa laskut tai vaikkapa käynnistää pay n play kasinot.

Puhelimiin liittyy myös se seikka, että teknologian kehittyessä muutamankin vuoden vanha puhelin voi jäädä lähes hyödyttömäksi. Siksi uusi puhelin pitää olla käytännössä hankkimassa aina muutaman vuoden välein.

Koska laitevalmistajat tuovat jatkuvasti uusia malleja saataville, voi ihmisten olla vaikeaa valita, millaisen uuden puhelimen he oikein ostaisivat seuraavaksi.

Hätä ei ole tämän näköinen, sillä tässä artikkelissa käydään tarkemmin läpi kahdeksan eri asiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon uutta puhelinta ostaessa.

8 huomioitavaa asiaa ennen uuden puhelimen ostoa

1) Hinta / budjetti

Koska markkinoilta löytyy tällä hetkellä niin monia eri puhelimia, voi ostopäätöksen tekeminen olla yllättävänkin haastavaa, vaikkakin eri merkeissä ja malleissa on omat kokonsa, käyttöjärjestelmänsä ja ominaisuutensa.

Loppujen lopuksi se valikoima, josta oman uuden puhelimen tulee lopulta ostamaan, määräytyy oman budjetin mukaan. Hinta ja ominaisuudet liittyvät erottamattomasti toisiinsa, joten kaikkein kalleimmissa puhelimissa on mukana lukuisia erilaisia härpäkkeitä, joista kaikista ei edes välttämättä tiedä.

Puhelimen ostamisesta on tehty nykypäivänä helppoa osamaksun ansiosta, mutta senkään kanssa ei kannata mennä liiallisuuksiin. Fakta on se, että monet hankkivat uuden puhelimen noin muutaman vuoden välein, jonka vuoksi osamaksusopimusta ei kannata tehdä esimerkiksi neljän vuoden ajalle.

Vaikka se tekisi puhelimen kuukausierästä halvemman, olisi puhelin jo nykyteknologian kehityksessä “jäänyt vanhaksi” siinä vaiheessa, kun viimeinen kuukausierä on saatu maksettua.

2) Kestävyys

Kun uuden puhelimen on hankkinut, tuskin haluaa olla kuukauden päästä palaamassa takaisin kauppaan ostamaan uutta. Tärkeää on valita sellainen laite, joka kestää pitkään, jonka vuoksi onkin järkevää kiinnittää huomiota käytettyyn materiaaliin ja laatuun.

Metalli ja muovi ovat hyvin yleinen näky markkinoilla, mutta aika ajoin vastaan voi tulla myös älypuhelimia, jotka ovat pelkkää lasia. Ja nehän hajoavat todella herkästi tippuessaan.

Puhelimen ostossa kannattaakin miettiä omaa työympäristöä ja arkisia tekemisiä, koska niiden pohjalta voi arvioida, tuleeko puhelin varmasti kestämään siihen mahdollisesti kohdistuvat iskut ja pudotukset.

3) Näytön koko ja tyyppi

Ihmisten, jotka nauttivat uusimpien uutisten vastaanottamisesta tai uusimpien mobiilipelien HD-visuaaleihin uppoamisesta, kannattaa hankkia älypuhelin, jonka näyttö on vähintään 5,7 tuumaa. Tällöin pelatessa ei tarvitse tihrutaa ja videoidenkin katselu on miellyttävämpää.

Sitä pienemmät näytöt taas sopivat sellaisille, jotka käyttävät puhelintaan enimmäkseen Facebook-julkaisujen lukemiseen tai WhatsApissa keskustelemiseen.

Jos on ostamassa vaikkapa Android-puhelinta, on näytön suhteen kaksi vaihtoehtoa:

  • AMOLED
  • LCD

Yksi isoimmista eroista näiden kahden välillä on se tapa, miten valo heijastuu.

Periaatteessa LCD-paneelit ovat kirkkaampia ja parempia näyttämään materiaalia suorassa auringonvalossa, mutta AMOLED-näytöissä on suurempi kontrasti ja huomattavasti kirkkaammat värit.

4) Kameran laatu

Viime aikoina matkapuhelinvalmistajat ovat alkaneet panostaa entistä enemmän kameran laatuun ja sen toimintoihin, mikä on kerrassaan loistava uutinen käyttäjille.

Matkapuhelinten kamerat muistuttavat yhä enemmän ihan oikeita digikameroita esimerkiksi seuraavien asioiden ansiosta:

  • Suuri määrä megapikseleitä
  • Hybridi-automaattitarkennus
  • Kuvanvakautus
  • Manuaaliset tilat
  • Visuaaliset tehosteet
  • Erikoiset selfie-ominaisuudet
  • Huipputason zoomaus

Pelkkä megapikseleiden määrä ei kerro koko tarinaa, vaan on elintärkeää ymmärtää myös integroidun anturin tyyppi, objektiivin resoluutio ja pikselikoko.

5) Prosessori ja RAM-muisti

Prosessori on koko laitteen sydän ja puhelimen kokonaissuorituskyky määräytyy pitkälti sen mukaan. Käytettävissä olevan RAM-muistin määrä on myös kriittinen, jotta prosessorilla on mahdollisuus toimia optimaalisella tavalla.

Käytännössä suuri RAM-muisti mahdollistaa sen, että puhelimessa voi olla päällä yhtä aikaa paljon sovelluksia ja välilehtiä, ja sillä voi tehdä hyvin työläitäkin asioita ilman, että puhelin alkaa pätkimään.

6) Äänentoisto / kaiuttimet 

Ihmisten, joille on tärkeää intensiivinen ja selkeä videoiden suoratoisto tai videopuheluissa oleminen, kannattaa kiinnittää paljon huomiota äänentoistoon ja kaiuttimiin. Äänen selkeys ja hyvä kuuluvuus ovat nimittäin hyvin tärkeitä, jos haluaa esimerkiksi katsoa videota ilman kuulokkeita.

Jos haluaa varmistua siitä, että äänenlaatu on parempaa, kannattaa. hankkia etukaiuttimilla varustettu puhelin.

Vaikka älypuhelinta pitäisi silloin vaakatasossa, kuuluu musiikki silti hyvin. Kuitenkin myös pohjakaiuttimilla varustettu peruspuhelin voi olla hyvä idea, muta vain silloin, jos ei juurikaan suoratoista sisältöä tai puhu videopuheluita.

7) Sisäinen muisti

Olipa ostamassa vaikkapa iPhonea tai Androidia, kannattaa aina kiinnitää huomiota sekä RAM-muistiin että sisäiseen tallennustilaan. Tämä ei selviä pelkästä etiketiketistä, koska siinä ei oteta huomioon esiladattuja ja niin sanottuja pakollisia sovelluksia.

Tarkista siis se, kuinka paljon tilaa nuo sovellukset vievät. Vaikka Android-laitteisiin voi saada asetettua MicroSD-kortin, jonka avulla puhelimesta voi vapauttaa muistia, on puhelimen sisäisen muistin käyttäminen aina parempi vaihtoehto.

8) Akun kesto

Uutta älypuhelinta ostettaessa yksi tärkeimmistä asioista, joka tulee ottaa huomioon, on akun kesto. Älä hämäänny: isompi mAh-luku ei tarkoita pidentynyttä akun käyttöikää tai pidempää akun elinkaarta.

Sinun tulee ymmärtää, että korkearesoluutioinen näyttö kuluttaa enemmän virtaa, mutta samaan aikaan uusimmat suorittimet pidentävät akun käyttöikää.

Lisäksi on otettava huomioon näytön virkistystaajuudet sekä nopeat lataustekniikat, jotka vaikuttavat.

Akun kestoon liittyy kuitenkin valitettavasti se tosiasia, että nykyajan litiumioniakku kuluu, kun sitä lataa. Sille ei ole mitään tehtävissä, mutta tämän akkutyypin eliniän maksimoimiseksi sitä ei koskaan kannata ladata ihan täyteen tai päästää ihan tyhjäksi.

Comments are closed.